Suomen ensimmäinen sähkömoottorilentokone lentokone saadaan Malmin lentoasemalle kesäkuussa

Malmin sähkölentokoneyhdistys ry ja lentokonevalmistaja Pipistrel d.o.o. ovat allekirjoittaneet sopimuksen täysin sähköisen Pipistrel Alpha Electro -sähkömoottorilentokoneen hankinnasta Helsinki-Malmille. Kyseessä on Suomen ja tiettävästi myös Pohjoismaiden lajissaan ensimmäinen sähkömoottorilentokone. Sen avulla on tarkoitus tutkia ja edistää sähköistä lentämistä. Koneen ympärille on tavoitteena rakentaa ekosysteemi, joka tukee sähköisen ilmailun kehittämistä maassamme.

Kaksipaikkainen täysin sähköinen Pipistrel Alpha Electro -sähkölentokone saapuu kesäkuun alussa kotikentälleen, Helsinki-Malmin lentoasemalle. Malmin sähkölentokoneyhdistyksen tilaaman koneen valmistaja on slovenialainen Pipistrel-yhtiö.

Uusi ekosysteemi tukee koulutusta ja tutkimusta
Sähkölentokoneyhdistyksen tilaama kone tulee Malmille monipuoliseen käyttöön. Sen ympärille on tavoitteena kehittää laaja-alainen ekosysteemi, johon kuuluu toimijoita useilta eri aloilta, opetuksesta teknologiateollisuuteen.
”Ilmailu on radikaalin muutoksen edessä, joten halusimme nopeasti edistää sähköisen lentämisen tietämystä Suomessa. Tarkoituksena on tutkia mm. akkujen kestoa ja suorituskykyä, lataus-infraa sekä ilmailun ekologisuutta yhdessä eri alojen edelläkävijöiden kanssa”, kertoo Malmin sähkölentokoneyhdistyksen puheenjohtaja Janne Vasama.

Lentämisen muutos on myös ympäristön etu 
Sähköinen ilmailu on ympäristöystävällinen liikkumismuoto, joka mullistaa myös tapamme liikkua. Nyt meneillään olevan kehitysloikan ansiosta lentäminen muuttuu entistä ekologisemmaksi ja sähkölentokoneista tulee ympäristöystävällinen liikkumismuoto. Toisin kuin pyörä- ja raideliikenne, sähkölentokoneet eivät tuota hiukkaspäästöjä. Sähköinen ilmailu on hiljaista, joten myös meluhaitat vähenevät.
”Luonnollisesti haluamme tehdä oman osamme hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Tässä sähköinen ilmailu tulee merkitsemään suurta edistysaskelta. Ehkä Suomi voi pian olla edelläkävijänä siinä, että kaikki lyhyemmät lentomatkat tehdään sähkökäyttöisillä koneilla”, Vasama ennakoi.

Tulevaisuudessa myös lentokouluille ja kerhoille koulutuskäyttöön
Pipistrel Alpha Electro -sähkölentokone on kehitetty erityisesti koulutuskäyttöön. Akuista riittää virtaa noin tunnin lentoon, minkä lisäksi on puolen tunnin vara-aika. Lyhyen nousukiitonsa ja suuren nousunopeutensa ansiosta kone soveltuu hyvin juuri Malmin kaltaiselle kaupunkikentälle. Hiljaisena ja vähäpäästöisenä se olisi luonteva valinta juuri pääkaupunkiseudun lentokoulutuksen käyttöön. Sähkön käyttö pudottaa lentokustannuksia merkittävästi, millä on vaikutus myös koulutuksen hintaan.
”Sähkölentokoneet mahdollistavat tulevaisuudessa lentokoulutuksen aiempaa useammille lentourasta ja -harrastuksesta haaveileville. Näin myös kotimaassa voidaan vastata kasvavaan lentäjätarpeeseen ilmailun lisääntyessä voimakkaasti lähivuosina”, Vasama toteaa.
Sähkölentokoneen uusi tyyppikelpuutus tulee merkitsemään myös lentokoulutukseen uutta sisältöä, kuten sähkömoottorioppia.
Koneelle haetaan Suomessa ultra-rekisteröinti (ultrakevyet lentokoneet), jolloin sen lentämiseen vaaditaan UPL-lupakirja.
Koneen hinta on noin 150 000 euroa. Hankinnan rahoituksesta vastaa Malmin sähkölentokoneyhdistys yhdessä yksityisten henkilöiden ja verkostoon liittyneiden yritysten ja yhteisöjen kanssa.

Lisätietoa medialle
Malmin sähkölentokoneyhdistys ry:n puheenjohtaja Janne Vasama, puh. 040 5123 575, janne (at) p-16.fi
Sähkölentokoneyhdistyksellä on esittelypiste Helsinki Fly-in -tapahtumassa Malmin lentokentällä lauantaina 26.5.2018.

Malmin sähkölentokoneyhdistys ry perustettiin syyskuussa 2017. Yhdistys toimii edelläkävijänä sähköisessä ilmailussa kooten ja kehittäen osaamista. Jäseneksi voivat liittyä kaikki sähköisestä liikenteestä ja sähköisestä ilmailusta kiinnostuneet yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt. Sähkölentokoneyhdistys on kirjannut tavoitteekseen saada yhdistykselle pohjoismaiden ensimmäinen sähkölentokone Malmin lentokentälle kesällä 2018.

Tiedote: Malmin sähkölentokoneyhdistys on perustettu

Ilmailu on tulevaisuuden ekologisin liikkumismuoto. On myös arvioitu, että sähköinen ilmailu tulee muuttamaan ihmisten liikkumista yhtä paljon, kuin matkapuhelimet muuttivat ihmisten tapaa kommunikoida.

Yhdistys toimii edelläkävijänä sähköisessä ilmailussa kooten ja kehittäen osaamista. Tavoitteena on saada yhdistykselle pohjoismaiden ensimmäinen sähkölentokone Malmin lentokentälle kesällä vuonna 2018. Hankittava lentokone on Pipistrel Alpha Electro. Sen avulla kehitetään mm. turvallisen sähkölentämisen menetelmät ja koulutussuunnitelma yhteistyössä viranomaisten ja muiden ilmailun osaajien kanssa.

Yhdistys rahoittaa hankinnan yhteistyössä oppilaitoksien, yrityksien ja yksittäisten jäsenien kanssa.

Yhdistys toivottaa jäsenikseen kaikki sähköisestä liikenteestä ja sähköisestä ilmailusta kiinnostuneet.

Yhdistyksen jäsenhakemuksen voit tehdä seuraavan linkin kautta: sahkolentokone.fi/liittymislomake

Yhdistyksen jäsenmaksu 50 euroa.

Ennen lentokoneen käyttöönottoa voi tukea hankintaa liittymällä yhdistykseen ikijäseneksi kertamaksulla 350 euroa.

Lisätietoa: info@sahkolentokone.fi

Janne Vasama p. 040 512 3575
Timo Kasurinen p. 050 430 8922